Tätä on odotettu

Se olis loma!

Kokonainen yksi luento huomenna jäljellä syyslukukautta ja se on sitten siinä. Eilen palautettiin vielä viimeinen ryhmätyö ja fiilis on aika jees. Vapaa-aika on vietetty tiiviisti netflixin ja kaapin viimeisten joulutorttujen seurassa.

Pääsen myös käymään Helsingissä viikonloppuna pikaviisitillä. Laskeskeltiin eilen, että viime kerrasta onkin jo noin kuukausi. Puhumattakaan sellasesta kerrasta, jonka aikana olisin ehtiny kunnolla hengailla kavereiden kanssa tai nauttia itse kaupungista ja sen hälinästä. Nyt sen teen. Joululoma tulee tarpeeseen sitäki ajatellen.

Sunnuntaina tuun vielä Vaasaan tekemään muutamat työvuorot ennen kunnon joululomaa.

Oon niin innoissani tosta tulevasta Helsinki-ajasta. Kalenteri täyttyy jo erilaisista kokoontumisista ja ihmisten näkemisistä. Ite joulusta puhumattakaan.

Rentoilu, I'm ready for you!

Opiskelun suuret vaikeudet

Jokainen opiskelija varmaan tietää sen tilanteen, kun yhden tehtävän tekemisestä tulee ylitsepääsemätöntä. Itse yleensä yritän tehdä kaikki tehtävät "alta pois" ennen kun niiden deadlinet on edes lähistöllä, koska varsinkin näin yliopistossa ne asiat alkaa yllättävän nopeasti kasautumaan to do -listalle. Noh, enpä minäkään siinä aina onnistu ja sain kun sainkin yhden englannin tehtävän tekemiseen kulutettua sen reilut kaksi viikkoa. Ylipäätään aloittamiseen meni jo viikko... Siis, joo. Aina oli jotain muuta mukavampaa tekemistä ja koska deadlineen oli vielä suhteellisen pitkä aika, annoin itselleni kerta toisen jälkeen luvan esimerkiksi avata word-tiedoston sijaan Netflixin.

Kun tää pahamaineinen deadline sitten alkoi jo häämöttää, tuli pakko motiivoitumiseen mausteeksi mukaan. Se tehtävä oli nyt kohdattava.
Tosiaan, koska toi tehtävä oli mulle niin ylitsepääsemätön aloittaa, en antanut itselleni lupaa tulla tänne kirjoittelemaan ennen kuin se oikeasti olisi palautettu. Viimeisenä päivänä sain sen palautettua.

Toinen opiskelijoille tuttu juttu on varmasti myös se, kun ryhmätyöporukan (varsinkin, jos se on samalla se normaali kaveriporukka) kanssa sovitaan, että huomenna panostetaan niiiiiin paljon, että saadaan koko homma taputeltua siinä ajassa. Ja kuinkas sitten käykään... Aikaansaannos on täysi nolla. Näin taisi käydä meillekin eilen. Keksittiin parempaa tekemistä yhdessä.

Ensimmäinen syyslukukausi alkaa pikkuhiljaa olla lopuillaan. Mulla on viimeinen tentti perjantaina ja sitten muutama luento jäljellä vielä. Itselläni jatkuu vielä jouluapulaisen työt täällä Vaasassa melkein joulunpyhiin asti, mutta pääsen piipahtamaan nopeasti kotona kun koulut loppuu. Jee!

Kliseisesti pakko todeta, että kauheen nopeasti on tää puoli vuotta vierähtänyt eteenpäin. Toisaalta, oon niin valmis jo piteneviin päiviin ja lämpöön, että saa tää talvi mun puolesta vierähtääkin. Ainakin viime vuosien perusteella joulukuu on yksi nopeimmin kuluvista kuukausista mitä itse tiedän. Kohta  se jouluaatto on jo ovella.
Ihanaa joulun odotusta!

Pimeys ei piristä

Aurinko missä olet? Kaipaan valoasi.

Nyt on vissiin taas se aika vuodesta, kun aamulla kouluun suunnatessa on pimeetä ja kotiin mennessä on taas pimeetä... Viikonloppuna sain auringon kiinni itse teossa, kun syötiin Nikon kanssa aamupalaa vasta puolilta päivin. Haa, se on vielä olemassa! Hetki oli kuitenkin lyhyt ja muuten on saanut sitten liikkua pimeydessä. En kyllä nauti.

Oon niin kevät- ja kesäihminen ja luonnonvalo on yks niistä asioista, joita kesällä tuppaa pitämään itsestään selvyytenä. Talvella sitä sitten taas katuu. Viikon alussa pyrytti lunta ja vaikka en talven parasystävä olekaan, niin kyllä se piristi ja valaisi tota kylmää maisemaa. Tulipa sitten nollakelit ja vesisateet, jotka vei sen kaiken lumen mennessään. Nice.

Otin vähän esimerkkiä muista ja ripustin viimein omat valot (jotka ostin jo ehkä vuosi sitten, mutta on jääny pakettiin?) seinälle pimeyttä piristämään. Ja oih, on ne kyllä aika kivat! Ymmärrän, miksi jouluvalot on se juttu. Ne voi sijaistaa luonnonvaloa nyt kevääseen asti.